fbpx

Hoivapalveluja vai tukipalveluja?

Kun ihmiset etsivät omaisilleen palveluja arjen avuksi, uskon Google-hakukenttään usein kirjoitettavan siivouksen lisäksi hoivapalveluun viittaavia hakusanoja. Kotihoidon tukipalvelut eivät ole useimmille vielä niin tuttuja, että lähdettäisiin liikkeelle tukipalvelujen tilanteen kartoittamisesta. Hoivapalvelut ilmaisevat välittömästi, että palvelu kohdistuu ikäihmisiin ja siksi hoivapalvelut saatetaan mieltää osuvimmaksi hakusanaksi. Senioreille on tarjolla myös muunlaisia palveluja, kuten kotihoidon tukipalveluja ja siivouspalveluja. Kotihoidon tukipalveluja on ikäihmisten lisäksi myös esimerkiksi lapsiperheille ja kuntoutujille, joten voi olla, ettei se spesifioi tarpeeksi kohderyhmää, jotta esimerkiksi hakukoneelta etsittäisiin tukipalveluja.

Sosiaali- ja terveysalalla sanasto voi olla sokkeloista. Yleisesti voisi ajatella, että ikäihmisille palveluja etsittäessä hakisi palveluja esimerkiksi hakusanalla ”Senioripalvelut Helsinki”. Senioripalvelut eivät kuitenkaan taida olla se nimitys, mitä ikäihmisten palveluista yleisesti käytetään. Täällä Suomessa meidän puheessamme ei ole vielä vakiintunut tiettyjä sanoja kuvaamaan kovin tarkasti sitä ikäihmisille suunnattua palvelua, mistä milloinkin puhumme. Tai ehkä uudenlaisia palvelumuotoja ei vielä ole niin paljon. Tai ehkä nämä palvelumuodot eivät ole vielä saaneet tarpeeksi näkyvyyttä. Tuttuja sanoja meille ovat muun muassa kotisairaanhoito ja hoivapalvelut. Nyt olisi aika tehdä uusista palvelumuodoista yhtä tuttuja ja tuoda niiden nimet ihmisten huulille. Senioripalvelujenkin kuuluisi olla trendikästä.

Voi olla vaikeaa lähteä etsimään palvelua johonkin tiettyyn tarpeeseen, esimerkiksi siihen, että joku kävisi säännöllisesti puolestasi kaupassa ja tekisi ruokaa viikoksi eteenpäin. Olen huomannut työssäni, että monet asiakkaani toivovat erittäin monipuolisesti palveluja, mutta eivät osaa kaikkia tarpeitaan edes luetella ennen kuin olemme hetken aikaa ehtineet tutustua ja jutella. Kun olemme muutamia kertoja ehtineet tavata, alkaa tehtävälistalle tulla monenlaista tehtävää. Kun ehdotan asiakkaalleni uudenlaista toimintatapaa liittyen esimerkiksi uusien verhojen hankintaan tai tarjoan aivan uutta ratkaisua johonkin ongelmaan, hän saattaa innostua hurjasti – monesti enemmän kuin uskoinkaan! Se saa minunkin suuni hymyyn. Mutta miten tällaisen palvelun sitten löytää? Uskon, että tällaisten palvelujen löytyminen helpottuu, kun tieto niistä yleistyy ja ne saavat enemmän näkyvyyttä esimerkiksi mediassa.

Ilostu Oy ei hoivaa, eli emme tuota hoivapalveluja, sillä tavoitteenamme on ilostuttaa, aktivoida, auttaa ja tukea senioria hänen arjessaan. Me olemme arkea tukeva ja henkistä hyvinvointia lisäävä elementti asiakkaamme elämässä. Haluamme luoda tukipalveluista positiivisen mielikuvan – sellaisen tunteen, jonka saa minkä tahansa hyvinvointia lisäävän palvelun hankkimisesta.

Olen sitä mieltä, että maailman, teknologian ja palvelujen kehittyessä myös senioreille suunnattujen palvelujen tulee kehittyä. Niiden tulee olla yhä monipuolisempia, joustavampia, iloisempia ja tarjota uudenlaisia ratkaisuja asiakkaiden muuttuviin ongelmiin ja haasteisiin.

💚 Iida

Jaa tämä kirjoitus:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp