Mistä Ilostu Oy:n palvelujen hinta koostuu?

Olen vastaanottanut sosiaalisessa mediassa rekry-ilmoituksen yhteydessä muutamia kysymyksiä ihmisiltä, jotka ovat tiedustelleet, mistä Ilostu Oy:n palvelun hinta muodostuu. Ajattelin, että vaikka toki kotisivuiltamme löytyy paljon tietoa palveluista ja sitä kautta lukijalle muodostuu käsitys palvelujemme luomasta merkityksellisyydestä ja arvosta seniorien elämään, halusin kirjoittaa tämän postauksen tehdäkseni asiaa vielä läpinäkyvämmäksi ja selvemmäksi.

Ymmärrän sen, että tukipalvelut, kuten monet muut senioreille kotiin kohdistetut palvelut voivat tuntua ihmisille uudelta asialta. Ja yleisesti melko uusi muoto tukipalvelut ovatkin, vaikkakin esimerkiksi pienyrittäjät ovat niitä jo pitkän aikaa tuottaneet mm. toiminimillä, ilman kotisivuja ja sosiaalista mediaa – ja siksi heistä niin vähän tiedetään.

läpinäkyvä hinnoittelu – ei piilokuluja

Ilostu Oy haluaa olla läpinäkyvä ja kerron mielelläni rehellisesti hinnoitteluperusteemme. Kotisivuiltamme löytyy paljon tietoa palveluistamme ja blogistamme eri aiheisia postauksia. Hinnoittelumme on selkeä ja olemme myös laskeneet kotitalousvähennyksen tuoman huiman edun ihmisille valmiiksi nähtäväksi. Emme kuitenkaan ole ensisijaisesti ilmoittaneet kotitalousvähennyksen jälkeisiä tunti- ja kuukausihintoja hinnastossamme. Jokaisella on oikeus tehdä kotitalousvähennys, mutta kerromme silti ensimmäisenä normaalin hinnan. Emme halua johtaa ketään harhaan.

Laskutusperusteemme on asiakkaalle turvallinen. Emme laskuta matkakuluja asiakkaan luokse. Mikäli asiakas ostaa esimerkiksi Innostunut 10 h/kk -paketin, ja pysymme suunnitelmassa ilman toivottuja poikkeuksia, asiakas ei joudu yllättymään laskusta. Tuntihintamme on aina sama. Me veloitamme asiakasta aina vain toteutuneiden tuntien perusteella – tämä pätee silloinkin, kun asiakas on viikon tai kaksi kesämökillään. Laskumme eivät siis sisällä piilokuluja, eikä asiakas ole jumissa palvelupakettinsa kanssa. Matka-aika asiakkaalta toiselle on luonnollisesti palkallista työaikaa työntekijöillemme – tämäkään ei ole itsestäänselvyys.

senioripalveluja freesaamassa

Olen halunnut lähteä freesaamaan senioripalvelualaa. Se tarkoittaa sitä, että Ilostu Oy toimii innovatiivisesti, eli tuotamme lisäarvoa kohderyhmällemme uudella tavalla – ja siinä sivussa myös helpotusta omaisille sekä iloa muille toimintaamme seuraaville. Yksi osa tätä innovatiivisuutta on ollut ottaa sosiaalinen media käyttöön. Harvat senioripalveluja tuottavat yritykset ovat tähän asti valjastaneet sosiaalista mediaa aktiiviseen käyttöönsä.

Yksi missioni on seniorien etujen ajaminen ja heidän puolesta puhuminen. Haluan myös tuoda senioreja lähemmäs suomalaisten arkea, esimerkiksi somen kautta. Seniorit ja heille tarjolla olevat palvelut ovat vielä liian etäällä ihmisistä. Omaisetkaan eivät yleensä oikein edes tiedä, miten etsiä toiveita ja tarpeita vastaavia palveluja.

Se, että Ilostu Oy käyttää sosiaalista mediaa, tarkoittaa tietenkin, että näkyvyys on laaja. Tähän asti ihmiset eivät ole olleet niin tietoisia senioripalveluja ja hoivaa tuottavista yrityksistä tai niiden hinnoittelusta. Hinnastot eivät aina ole kotisivuilla (helposti) nähtävissä/löydettävissä. Luultavasti vähäinen tieto senioreille kohdistettujen palvelujen hinnoittelusta on syy sille, että saan nyt tällaisia hintaa koskevia kommentteja. Ihmisille tämä on siis uusi juttu. Ihan hyvä, että saan kommentteja, niin voin avata asiaa!

verot suomeen ja hyviä työpaikkoja suomea puhuville työntekijöille

Ilostu Oy:n perustajana minulle on tärkeää myös luoda hyviä työpaikkoja. Me ylpeinä kannamme Suomalaisen Työn Liiton myöntämää avainlippumerkkiä merkkinä suomalaisesta työstä. Maksamme vähintään alan tes:in mukaista palkkaa ja noudatamme muissakin asioissa alan tes:iä. Ilostu Oy täyttää kaikki lain mukaiset velvoitteet ja maksaa verot Suomeen.

Meidän ilostuttajamme ovat suomenkielisiä, iloisia ja aikaansaavia ihmisiä, jotka tarttuvat oma-aloitteisesti erilaisiin tehtäviin! Haluan luoda heille hyvän työympäristön. Huolehdin työntekijöideni hyvinvoinnista, jaksamisesta ja olen kiinnostunut heidän ajatuksistaan ja ideoistaan koskien työntekoa. Haluan luoda mielekkäitä työpaikkoja ja kokoaikaistaa osa-aikaisena aloittavat työntekijät mahdollisuuksien mukaan.

Olemme hinnoittelultamme vahvasti markkinoiden keskiarvoa, emmekä myy palveluamme liian kalliilla. Emme myöskään polje hintoja liian alas kilpailun vääristämiseksi työntekijöiden palkan tai tuottamamme palvelun laadun kustannuksella. Tuota ehkä liian harva tulee edes ajatelleeksi. Haluamme voida tarjota parempaa: sekä senioreille että ilostuttajille. Silloin 40 € ei ole kallis hinta kotiin tuotettavasta palvelusta. Noin puolet hinnasta menee työntekijäkuluihin ja toisesta puolesta osa muihin kuluihin.

Kuluttajana kannatta aina olla valppaana, jos jonkun palvelun hinta on ”liian hyvää ollakseen totta”. Alhainen hinta on aina seurausta jostakin: työntekijöiden epäinhimillinen palkka, lain vaatimien velvoitteiden laiminlyönti, harmaa talous, asiakaslaskutuksen epäselvyys, palvelun laatu.

seniorille sama tuttu ilostuttaja ja monipuolisia palveluja

Asiakkaan luona käy sama tuttu henkilö, jonka kanssa on helpompaa muodostaa luottamuksellinen ja jatkuvuuden tunnetta lisäävä suhde. Myös ilostuttajalle on mukavampi, kun samat asiakkaat pysyvät ja on helpompi luoda osittain yhteistä arkea.

Seniorit arvostavat palvelujamme. Me lisäämme hyvinvointia, jaksamista ja iloa sekä vähennämme yksinäisyyttä. Ilostu Oy:n palvelut eivät ole rinnastettavissa keskusteluseuraa sisältävään vapaaehtoistyöhön, kuten työpaikkailmoituksessakin lukee. On erittäin tärkeää, että on olemassa myös vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiä, mutta korostan tätä siksi, etteivät ihmiset ajattele meidän tarjoavan pelkästään keskusteluseuraa ja laskuttavan siitä.

Me siivoamme, käymme kaupassa, istutamme kukkia, olemme saattoapuna lääkärissä, autamme asioiden hoitamisessa, pidämme asiakkaidemme puolia, autamme hankkimaan oikeanlaisia välineitä ja palveluja arkea helpottamaan. Me kohtaamme jokaisen seniorin arvokkaasti ja juuri hänen tarpeitaan ja toiveitaan kuunnellen, täysin hänen ehdoillaan.

Voi olla, että ennaltaehkäisyä tulee korostaa palveluistamme puhuttaessa enemmänkin. Kaikki palvelumme voivat henkistä hyvinvointia lisäämällä vähentää sairauksia. Silloin seniori voi säästää lääkkeissä. Kodista huolehtiminen ja esteettömänä pitäminen voi vähentää kaatumisriskiä, jolloin mahdollisesti säästytään leikkaukselta ja säästetään fysioterapia- sekä apuvälinekustannuksissa. Kaupassakäyntiavun myötä seniori saa ruokaa jääkaappiin, muutoin hän voisi jäädä kotiinsa päiviksi ilman syötävää. Ilman digiapua seniori ei välttämättä pysty hoitamaan asioitaan itsenäisesti haluamallaan tavalla. Ilman säännöllistä ja turvallista seuraa seniori voi tuntea olonsa kovin yksinäiseksi, masentua ja syrjäytyä.

On myös hyvä huomioida, että kansalaiselle edulliset hoitotoimenpiteet ja operaatiot julkisella sektorilla eivät oikeasti ole halpoja, vaan ne kustannetaan pääosin verovaroin ja siksi julkisia ja yksityisiä palveluja ei voida suoraan verrata keskenään. Tulevaisuudessa yksityisten senioripalvelujen tilaaminen tulee vain lisääntymään, kun ihmiset ymmärtävät niiden tuoman arvon ja hyödyn.

palvelun arvon määrittää asiakas itse

Tällä alalla läpinäkyvyyden tulee lisääntyä. Meidän hinnoittelumme on – rehellisesti – erittäin inhimillistä. Olen nähnyt ja kuullut paljon erilaisista ääripäistä.

Meillä on paljon tyytyväisiä asiakkaita, eikä heidän taloudellinen tilanteensa edes aina määrittele sitä, paljonko he palveluamme ostavat. Se, millaisen arvon palvelumme heille luovat, sen sijaan määrittelee. Kysyntää on paljon ja monet olisivat valmiita maksamaan enemmänkin. Hinta ei vielä koskaan ole ollut este palvelun ostamiselle. Ostavathan esimerkiksi opiskelijatkin personal trainer -palveluja, vaikka ne maksavatkin satoja euroja. Ihminen itse määrittelee palvelusta saatavan arvon ja he, jotka kokevat palvelumme arvokkaana, ovat asiakkaitamme.

Näen, että panostamalla palvelun laatuun ja hyvien ihmisten palkkaamiseen, Ilostu Oy:n tulevaisuus on kirkas! Itselleni tärkeintä on tuottaa uudenlaista ja innovatiivista palvelua aidosti sydämellä ja sisintäni kuunnellen. Yrityksen palveluilla täytyy kuitenkin olla hinta. Yrityksen täytyy pystyä pysyä jaloillaan voidakseen jatkaa toimintaansa, kehittyä, laajentua ja tuottaa palveluja yhä monipuolisemmin!

Rakastan joka päivä tekemääni työtä, ja teen tätä intohimosta!

Iloisin kesäterveisin
☀ Iida

0 kommenttia “Mistä Ilostu Oy:n palvelujen hinta koostuu?Add yours →

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *