Muistan, kun olin avopuolisoni kanssa perheeni luona Etelä-Pohjanmaalla viikonlopun vietossa noin puolitoista vuotta sitten. Taisi olla syksy 2015. Ennen lähtöämme takaisin Helsinkiin keskustelu ravintolapöydän ympärillä ajautui yrityksen perustamiseen suoraan opintojeni päätteeksi. Olin toki jo pitkään suunnitellut ja jalostanut ideaani, sillä se oli ollut ajatuksissani jo muutaman vuoden. Tuo hetki oli kuitenkin se konkreettinen laukaisin siihen, että aloin aktiivisesti ajatella asiaa. Jo ennen kuin ravintola-annokset olivat saapuneet, olimme ehtineet pyöritellä asiaa useammasta näkökulmasta. Nyt jälkikäteen on hauska muistella tuota hetkeä, kun kaikki oli vielä niin alussa.
Olin tuolloin vielä opiskelija. En ollut vielä verkostoitunut näin monien yrittäjien ja ihmisten kanssa kuin nyt olen. Yrityksen nimestä tai logosta ei ollut tietoakaan. Ei edes palvelukonseptista. Miten sen tekisin? Tiesin, että haluan auttaa senioreja heidän arjessaan, mutta en tiennyt, millä hinnalla palvelua myydä tai mitä palveluja toimintani tarkalleen edes sisältää. En tiennyt, että palveluja kutsutaan kotihoidon tukipalveluiksi. En sitä, että isolla nipulla täytettyjä papereita, haastattelujen jälkeen, yritys rekisteröitäisiin kuntien yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin.
Ainut asia, minkä hyvin tiesin, oli että haluan auttaa senioreja elämään arvokkaampaa arkea. Olin niin innostunut ravintolakeskustelujen jälkeen, että en meinannut pystyä istua aloillani ajomatkaa Helsinkiin. Pohdin ääneen, voisinko ihan oikeasti perustaa oman yrityksen. Ihan oikeastiko voisin työllistää itse itseni, tehdä sitä mitä toivon ja samalla tuottaa jollekulle toiselle iloa ja hyvää oloa? Se tuntui absurdilta. Voisinko siis oikeasti tehdä sitä mitä haluan, vieläpä omilla ehdoillani!? Se tuntui vapauttavalta ajatukselta. Kutkuttavaltakin, mutta ei pelottavalta.
Siitä lähtien tiesin, että kun valmistun Haaga-Heliasta liiketalouden tradenomiksi, minä perustan yrityksen. Suoritin vielä viimeisiä opintojani seuraavan kevään (2016) aikana ja aloitin opinnäytetyöni tekemisen kesällä, kirjoittaen sitä työpäivieni päätteeksi. Tuolloin olin vakuutusyhtiön reskontrassa töissä ja jo silloin kerroin työkavereilleni, mitä tuleman pitää.
Tuo päätös, jonka syksyllä 2015 tein, oli pitävä. Siitä päätöksestä lähtien yksittäiset ideat alkoivat muodostua yhä kompaktimmaksi kokonaisuudeksi. Aloin suunnitella palvelukonseptia, mietin ja visualisoin paljon sitä, miten työtäni tekisin. Mietin, missä sitä tekisin, miten kohtaisin asiakkaani, mitä tekisin kenties eri tavalla kuin muut, mitä muuta näiden peruspalvelujen lisäksi voisin tuottaa ja toteuttaa. Opinnäytetyöni tein senioripalveluja tuottavan yrityksen liiketoiminnan suunnittelusta. Sen yhteydessä opin muun muassa, että vuoteen 2040 mennessä Suomessa yli 85-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa 1,8 %:sta 6,1 %:iin, eli 4,3 prosenttiyksikköä. Eläkeikäisten, yli 65-vuotiaiden osuus kaksinkertaistuu vuoteen 2060 mennessä. Se tarkoittaa kasvua 1,79 miljoonaan henkeen. (Tuolloin itsekin kuulun jo kyseiseen ikäryhmään! 😃) Tuossa vaiheessa odotin vain lokakuussa siintävää valmistumista ja yrityksen perustamista.
Ja tässä sitä nyt ollaan monien eri vaiheiden jälkeen. Innokkaana tekemässä juuri sitä, mitä olen pitkään toivonut. Uskon, että minun valttikorttini on oma, erilainen koulutustaustani. Minulla on jatkuva halu ideoida ja kehittää uutta. Haluan tuoda omalla toiminnallani freshiä tuulahdusta senioripalveluihin. Unelmoin isosti ja haluan tehdä sellaisia asioita, joita kukaan ei ole vielä tehnyt. Listallani on paljon ideoita, sillä paikoilleni en aio jäädä. Juuri nyt luon omaa yhteistyöverkostoani ja olen tulevista suunnitelmista erittäin innoissani. Olen erittäin kiitollinen kaikesta, mitä elämäni tällä hetkellä sisältää!
Iloista kevättä!
💚 Iida
Lue lisää minusta täältä.
