fbpx

Paljonko kotitalousvähennys laskee hintaa vuonna 2018?

Kotihoidon tukipalvelunsaaja saa nauttia monenlaisista maksujen huojennuksista ja vähennyksistä. Palveluja voi ostaa arvonlisäverottomasti, mikä tekee palveluista huomattavasti useamman lompakolle sopivia. Monesti tällaiset hintaa laskevat tekijät eivät ole kovin selkeinä ihmisten tiedossa, sillä millään taholla ei ole erityistä velvoitetta kertoa näistä vähennysmahdollisuuksista.

Palveluista saa myös tehdä kotitalousvähennyksen, joka tänä vuonna (2018) on 50 % työn osuudesta. Kotitalousvähennyksen omavastuu on 100 euroa ja vähennyksen enimmäismäärä on 2 400 euroa/henkilö. Pariskunnista kumpikin osapuoli voi tehdä kotitalousvähennyksen.

Ilostu Oy:n asiakkaat saavat jokaisen vuoden alussa kotitalousvähennyslistauksen edellisvuonna ostetun palvelun määrästä, joka oikeuttaa kotitalousvähennyksen tekemiseen. Me myös täytämme asiakkaan pyynnöstä/tilauksesta kotitalousvähennyskaavakkeen valmiiksi, jolloin asiakkaalta tarvitaan vain allekirjoitus.

Laskin, miten kotitalousvähennys vaikuttaa Ilostu Oy:n tukipalvelujen tunti- ja kuukausihintoihin. Alla havainnollistavat esimerkit. Esimerkeissä laskutoimitukset on laskettu alv 0 % -hinnoin, joihin (lähes) kaikki asiakkaamme ovat oikeutettuja. Laskutoimituksissa on huomioitu kotitalousvähennyksen omavastuuosuus (100 €).

Utelias-kumppanuus 5 h/kk, 40 €/h.

Jos maksat 5-tuntisesta tukipalvelupaketista 40 € tunnilta, kotitalousvähennys huomioiden tuntihinnaksi jää 21,67 €/tunti.

Maksat kuukausittain palvelusta 200 euroa, vuodessa 2 400 euroa. Kotitalousvähennys huomioiden maksat kuukausittain palvelusta 108,33 euroa, vuodessa 1 300 euroa.

Säästät 46 %

Innostunut-kumppanuus 10 h/kk, 40 €/h.

Jos maksat 10-tuntisesta tukipalvelupaketista 40 € tunnilta, kotitalousvähennys huomioiden tuntihinnaksi jää 20,83 €/tunti.

Maksat kuukausittain palvelusta 400 euroa, vuodessa 4 800 euroa. Kotitalousvähennys huomioiden maksat kuukausittain palvelusta 208,33 euroa, vuodessa 2 500 euroa.

Säästät 48 %

Hurmoksessa-kumppanuus 15 h/kk, 40 €/h.

Jos maksat 15-tuntisesta tukipalvelupaketista 40 € tunnilta, kotitalousvähennys huomioiden tuntihinnaksi jää 27,22 €/tunti.

Maksat kuukausittain palvelusta 600 euroa, vuodessa 7 200 euroa. Kotitalousvähennys huomioiden maksat kuukausittain palvelusta 408,33 euroa, vuodessa 4 900 euroa.

Säästät 32 %

Uskollinen-kumppanuus 20 h/kk, 40 €/h.

Jos maksat 20-tuntisesta tukipalvelupaketista 40 € tunnilta, kotitalousvähennys huomioiden tuntihinnaksi jää 30,42 €/tunti.

Maksat kuukausittain palvelusta 800 euroa, vuodessa 9 600 euroa. Kotitalousvähennys huomioiden maksat kuukausittain palvelusta 608,33 euroa, vuodessa 7 300 euroa.

Säästät 24 %

Käytetään tällaiset vähennysmahdollisuudet hyväksi ja nautitaan eduista, joihin olemme oikeutettuja!

💰 Säästäväisin terveisin, Iida

Lisää aiheesta: Lue Ylen aiheesta kirjoittama juttu täältä.

Jaa tämä kirjoitus:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp