fbpx

Pitää ymmärtää koska voi auttaa ja koska ei

Helposti saatetaan ajatella, että auttaminen on aina positiivinen asia. Olen työssäni huomannut, että asia ei ole näin yksiselitteinen. Auttamisen rajat täytyy tunnistaa. On olemassa myös negatiivisempaa auttamista. Sellaista apua, jota ihminen ei välttämättä halua. Sellaista, jonka myötä autettavan ja auttajan välille syntyy epätasa-arvoinen asetelma. Jos haluaa olla hyvä työssä, jossa auttaa muita, täytyy olla sosiaalisesti älykäs ja pystyä aistimaan toisen tunnetiloja. Täytyy myös hieman osata lukea toisen ajatuksia. Se tarkoittaa, että aina ei pidä auttaa.

Kun teemme asiakkaan kanssa yhdessä jotakin: siivoamme, keitämme kahvia tai käymme kaupassa, minun täytyy tunnistaa, milloin seniori kaipaa apua ja milloin ei. Apua täytyy myös osata tarjota seniorille oikealla tavalla ja kertoa, että apua saa pyytää, kun sitä tarvitsee. Seniorin puolesta ei pidä automaattisesti tehdä jokaista asiaa. He ovat aikuisia ihmisiä. Toisen ihmisen läsnäolo ja tieto avun saamisesta tarvittaessa luo seniorille turvaa. Tekeminen ja itsensä toimintakykyiseksi tunteminen – edes jossain määrin – tuottaa hyvää oloa ja elämäniloa.

Kun menemme esimerkiksi asiakkaan kanssa hissillä, tarkkailen asiakkaan elekieltä ja mietin niinkin pieneltä kuulostavaa asiaa, kuin että haluaako hän itse tilata hissin. En usko, että kukaan toivoo, että joka kerta joku automaattisesti avaa kaikki ovet, tilaa hissin ja tekee kaiken valmiiksi. Kyllähän se tuntuu mukavalta, kun tuntematon ihminen avaa sinulle kaupan oven, mutta sellainen ele tehdään hyvin usein siksi, että halutaan olla ystävällisiä. Jos ikäihminen tuntee, että häntä autetaan siksi, että hän ei itse kykene tekemään enää tiettyjä asioita, voi auttaminen aiheuttaa ilon ja kiitollisuuden sijasta ikävämpiä tunteita omasta riittämättömyydestä. Taustalla voi olla auttajan aito ja ystävällinen ele, mutta kun tilanteessa on kaksi osapuolta, on heillä kummallakin oma tunnepitoinen kokemuksensa asiasta. Avun saaminen tuntuu mukavalta, kun apua saa sopivassa määrin ja oikeisiin asioihin, mutta avunsaajan ei saa tuntea oloaan kiusalliseksi tai heikommaksi.

Etenkin asetelmassa, jossa olen palveluntuottajana ja näen asiakkaitani säännöllisesti, voi olla vaarana, että vaaka kallistuu liikaa toiselle puolelle. Haluan olla tarkkana siitä, että asiakkaan kanssa suhde pysyy tasa-arvoisena ja että tunne siitä välittyy myös asiakkaalle.

Tietenkin minulla on jokaisen asiakkaan luona tietyt tehtävät ja asiakkaan ilmoittamat asiat, joissa hän kaipaa apua ja joista osan teen kokonaan itsenäisesti. Monesti asiakas saattaa kysyä, mitä meidän kannattaisi tällä kerralla tehdä ja mistä aloittaisimme. Aloitekyky ja päätöksenteko usein heikentyy jonkin verran, kun ikää tulee enemmän – se on ymmärrettävää. Usein, kun tartun hommiin, asiakkaanikin aktivoituvat tekemään kotitöitä. Esimerkiksi siivotessani asiakkaani saattaa mennä parvekkeelle ja siistiä siellä paikkoja. Tällainen tekemisen meiningin luoma aktivoituminen on mielestäni hienoa ja todellakin pelkkää plussaa, mutta en keneltäkään sitä vaadi. Minä tarjoan palveluitani siksi, että voin auttaa. Minä olen aina valmis käärimään hihat ja tarttumaan erilaisiin askareisiin ja siivousprojekteihin.

Me usein keskustelemme asiakkaideni kanssa, kun teen sellaisia kotitöitä, joihin asiakas ei enää ikänsä ja/tai kuntonsa puolesta kykene. Hän saattaa makoilla sohvalla, istua keinutuolissa tai istua auringonpaisteessa parvekkeella. Jos asiakas aktivoituu itsekin kotitöiden parissa ja näyttää kaipaavan apua jossakin tekemässään askareessa, tarjoan tietenkin apua. Kysyn, haluaako hän, että autan. Usein apu kelpaa. Ketään ei kuitenkaan voi pitää itsestään selvänä niin, että ei kysyisi ensin. Toista pystyy helposti tahtomattaan loukata, ellei ole tunnetasolla valppaana.

Minulle on tärkeää, että asiakkaani voivat kokea, että olisin kuin auttava sukulainen tai ystävä. Kaikki me olemme samanarvoisia, mutta ikä tuo tietynlaisia hidasteita, jaksamisen puutetta ja toimintakyvyn heikkenemistä, jotka jokaisen meistä on joskus kohdattava. Uskon, että me kaikki haluamme silti kokea olevamme arvokkaita ja kyvykkäitä hoitamaan edes pienempiä askareita. Me kaikki tulemme joskus vanhoiksi ja tarvitsemme apua. Ystävällistä, tasa-arvoista ja välittävää apua. Sellaista ihmistä, joka ymmärtää tarpeemme ja osaa lukea niitäkin toiveita, joita emme ääneen sano.

Hyvä palvelu on paljon ihmistuntemusta, rivien välistä lukemista, ilmeiden ja eleiden lukemista ja toisen tilanteen ymmärtämistä.

💚 Iida

Jaa tämä kirjoitus:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp