fbpx

Ajatuksia seniorien palvelujen tarpeesta

Ilostu Oy on toiminut muutaman kuukauden ajan. Asiakaskunta on alkanut kasvaa mukavasti ja uusia asiakkaita otetaan ilolla vastaan. Tarve tukipalveluille on ilmeinen, mutta palvelumuoto on suhteellisen uusi, ja sen vuoksi useille vielä tuntematon. Yritystä perustaessani pohdin toiveikkaana, että ikääntyvät nähtäisiin tiiviimmin osana tätä yhteiskuntaa ja sen kehitystä. Niin, että se näkyisi käytännössä. Niin, että esimerkiksi läheiset etsisivät apua rakkaansa kotiin jo aikaisemmassa vaiheessa. Niin, että suomalaiset eivät kokisi avun ja tuen pyytämistä ja vastaanottamista heikkoutena ja nolona asiana.

Toivon, että tulevaisuudessa yhä useampi tietää, mitä tukipalvelut ovat. Niin, että ihmisten olisi niitä helpompi etsiä ja ottaa vastaan. Joillekin voi olla suuri kynnys päästää tuntematon ihminen kotiinsa, mutta kotiin tulevan ihmisen ollessa aina sama, kynnys madaltuu. Haluan toiminnassani tehdä kynnyksistä niin matalia kuin suinkin pystyn. Olen luontaisesti ulospäinsuuntautunut ja iloinen. Pyrin näkemään kaikessa positiivisen puolen. Silti se ei tarkoita, että kehottaisin aina pitämään lipun korkealla tai pysymään positiivisena. Ei, kaikki tunteet kuuluvat elämään ja myös ikävät tunteet täytyy hyväksyä. Silloin minä kuuntelen ja olen läsnä. Palvelujen hankkiminen on joustavaa ja elämän erilaiset käänteet ja muutokset otetaan tapaamisten suunnittelussa huomioon. Palveluja tuotetaan aina asiakkaan tarpeista lähtien.

Tapaamiskerroilla olemme tehneet asiakkaiden kanssa monenlaisia kodin askareita. Olemme suunnitelleet uusien olohuoneen mattojen hankkimista, miettineet minkä väriset verhot kevään tullen vaihdettaisiin,  laittaneet parvekkeen kesäkuntoon, käyneet kävelyllä auringonpaisteessa, tehneet ruokaostoksia, karsineet vaatekaappien sisältöä, siivonneet kotona sekä kahvitelleet joskus jopa koko tapaamiskerran ajan. Monenlaisia suunnitelmia on tehty jo kesäksikin. Uskon, että niin menneiden muistelu kuin tulevaisuudenkin suunnittelu ovat tärkeitä asioita ikääntyvän hyvinvoinnin kannalta.

Olen kuullut asiakkailtani, että kanssani on piristävää olla. Se tuo hyvän mielen. Jokaisen tapaamiskerran jälkeen olen saanut sanoa heipat hymyssä suin. Asiakkaat ovat korostaneet sitä, miten tärkeää on, että he saavat säännöllistä keskusteluseuraa. Ja että he ovat iloisia palvelujen joustavuudesta ja monipuolisuudesta; monesti päätämme asiakkaan luokse saavuttuani, mitä teemme kyseisellä kerralla. Asiakkaan tapaamishetken kunto ja vointi määrittävät usein sen, mitä milloinkin tehdään. Palvelujen skaala on laaja. Voin auttaa  monipuolisesti arjen askareissa – melkein missä vain!

Ehkä tärkein palveluissani esiintyvä elementti on, että asiakkaan kotona käyvä henkilö on aina sama. Silloin asiakassuhteen lisäksi voi syntyä vuorovaikutuksellinen ystävyyssuhde. Saattaapa joskus käydä niin, ettei asiakkaan luota tekisi mieli lähteä, vaikka aika olisi täysi. Olisi niin mukava jäädä juttelemaan pidemmäksikin aikaa.

💚 Iida

Jaa tämä kirjoitus:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp