fbpx

Olemme mukana I love me -messuilla!

Olen aivan innoissani, kun voin kertoa, että Ilostu-senioripalvelut nähdään tänä vuonna ensimmäistä kertaa I love me -messuilla 18.-20.10.!

Pitkään olen unelmoinut siitä, että meillä olisi oma piste I love me -messuilla, Pohjois-Euroopan suurimmassa hyvinvointitapahtumassa. Nyt aika on kypsä ja me olemme valmiita menemään yhä vauhdikkaammin eteenpäin!

Haluamme mukanaolollamme tuoda senioreja osaksi tätä hyvinvointitapahtumaa, sillä hyvinvointi kuuluu kaikille. Seniorien ja heidän elämänsä tulisi näkyä ja kuulua enemmän meidän kaikkien elämässä ja arjessa. Olemme vahvasti terveyttä ja hyvinvointia tukeva toimija, joka kuntouttavalla ja voimavarakeskeisellä työotteellaan kannustaa ennaltaehkäisevään toimintaan ja omasta hyvinvoinnista huolen pitämiseen. Sen vuoksi haluamme näkyä siellä, missä terveys, hyvinvointi ja elämänilo ovat läsnä. Tuomme seniorien asiat pirteällä ja iloisella tavalla kymmenien tuhansien messuvierailijoiden silmien eteen, ajatuksiin ja keskusteluihin.

Olen perjantaina 18.10. klo 11 Klinikka-lavalla puhumassa siitä, miten tukea kotona asumista mahdollisimman pitkään. Kotiin vietävien palvelujen osalta erittäin merkittävässä roolissa on asiakaslähtöisyys, voimavarakeskeisyys ja ennaltaehkäisy. Meillä nämä asiat ovat näkyvissä jokapäiväisessä työssämme ja jatkuvasti myös kehitämme toimintaamme, jotta pystymme yhä paremmin vaikuttamaan jokaisen senioriasiakkaamme hyvinvointiin ja terveyteen entistä paremmin.

Kehitystyössämme otamme huomioon  seniorien toiveet, ajatukset, ideat ja palautteet sekä ilostuttajista koostuvan tiimimme ajatukset ja ideat. Ilostu-tiimimme on tiivis ja moniammatillinen, minkä vuoksi pystymme tuottamaan palvelujamme hyvin monipuolisesti ja asiakaslähtöisesti.

Haluamme lämpimästi toivottaa jokaisen tervetulleeksi I love me -messuille ja vierailemaan Ilostu-senioripalvelujen pisteellä 6p45. Tule moikkaamaan meitä ja jutustelemaan iloisen tiimimme kanssa!

Vielä 3.10. saakka saat messulipun etuhintaan 12 e (norm. 16–17 e, ovelta19 e) koodilla ILOSTU19 osoitteessa shop.messukeskus.com.
Huom.!  Lipputarjous koskee aikuisten perjantai- tai sunnuntailippua.

Tutustu messuohjelmaan täällä.

Nähdään!

Innokkain messuterveisin
Iida Kujanpää & Ilostu-tiimi

Jaa tämä kirjoitus:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp