fbpx

Senioripuhetta-podcast on Ilostu Oy:n perustajan ja toimitusjohtajan, Iida Salorannan pitämä senioriaiheinen podcast.

Podcastin tarkoituksena on tuoda senioreihin liittyvät aiheet sinne, missä ihmiset ovat – nyt myös kuultavaksi podcastien maailmaan. On tärkeää huomioida seniorit asioissa, joissa senioriväestöä ei välttämättä muuten huomioida, ja tuoda nämä aiheet ihmisten keskusteluihin.

Podcastin tarkoitus on pohtia ratkaisuja epäkohtiin, levittää tietoa alan iloisista uutisista ja asioista, lisätä tietoa senioreiden terveyteen, hyvinvointiin, arjen sujuvuuteen ja asumiseen liittyvissä asioissa sekä herättää yleisesti ajatuksia ja keskustelua eri aiheista. Kiteytettynä: podcastissa keskustellaan monipuolisesti ja positiivisesti seniorien elämään ja arkeen liittyvistä asioista.

Idea senioriaiheisen podcastin perustamisesta syntyi vuoden 2018 aikana. Haastatteluja alettiin tehdä jo tammikuusta 2019 alkaen, ja ensimmäinen podcast-jakso julkaistiin elokuussa 2019. Jaksoissa haastateltava voi olla seniorialalta tai sen ulkopuolelta – aiheesta, tilanteesta ja näkökulmasta riippuen.

Ensimmäisen tuotantokauden viimeinen jakso julkaistiin 27.4.2020 Podcast on toistaiseksi tauolla.

Jos sinulla on hyvä podcast-aihe tai -haastateltava tiedossa, voit lähettää siitä vinkin Iidalle osoitteeseen iida.saloranta@ilostu.fi.

Senioripuhetta-podcastin jaksot 8/2019 – 4/2020

Nappaa listalta suosikkiaiheesi ja klikkaa kuuntelemaan!

1. Mistä on kyse? – Senioripuhetta-podcast⁠
2. Turvallinen vanhuus⁠ – vieraana Satu Taiveaho, Suvanto Ry
3. Eläkeläisen identiteetti⁠ – vieraana Satu Pihlaja, psykologi, luennoitsija & tietokirjailija
4. Edunvalvontavaltuutus⁠ – vieraana Tiina Kuopanportti, Taitekohta Tiina Kuopanportti Oy
5. Apuvälineet tukena⁠ – vieraana Sanna Lampinen, Ettonet Oy
6. Muistiystävällinen koti⁠ – vieraana Tuija Salmi, Tampellan Työhuone Oy
7. Hoitajan uupumus⁠ – vieraana Raakel Pirinen, Börnis
8. Mummodisko-tuottajat⁠ – vieraana Mikko Haapalainen & Joni Tammisalo, Mummodisko Ry
9. Jakso poistettu
10. Senioripalvelujen uudenlainen johtaminen⁠ – vieraana Ulla Broms, Foibekartano
11. Jakso poistettu
12. Millaista kotihoidossa työskentely on?⁠ – vieraana Mervi Myllyviita & Kirsi Kasanko, Helsingin kaupungin kotihoito, Puistolan tiimi
13. Lempeä teknologia seniorien hoidon tukena⁠ – vieraana Samu Vatanen, Kardemummo Oy
14. Seniorit markkinoinnissa ja viestinnässä⁠ – vieraana Tea Siikonen, hasan communications
15. Mitä ovat hoito- ja hoivatahto?⁠ – vieraana Tiina Kuopanportti, Taitekohta Tiina Kuopanportti Oy
16. Milloin ja miten siirtyä kotoa hoitokotiin?⁠ – vieraana Aija Jacobsson, Hoitokoti Päiväkumpu Oy
17. Vanhustyön iloinen vallankumous!⁠ – vieraana Jaakko Valvanne, geriatrian professori, emeritus
18. Mitä on etsivä vanhustyö?⁠ – vieraana Päivi Tiittula, Valli Ry
19. Seniorit ja seksuaalisuus⁠ – vieraana Marja Kihlström, Puhu Muru Oy
20. Suun hyvinvointi ja proteesit⁠ – vieraana Laura Cedras, Cedras Oy
21. Millaista on hyvä hoiva?⁠ – vieraana Tuula Laulaja, Villa Tapiola, Seniorihotelli Ainola
22. Millaista on olla seniorin tytär?⁠ – vieraana Lotta Merenmies, juontaja, puhuja, esiintyjä, ääniammattilainen
23. Millaista on ikääntyä Thaimaassa?⁠ – vieraana Sita Salminen, somepersoona
24. Millaista on ilostuttajan työ? – vieraana ilostuttajat Jutta, Hanna ja Rosanna, Ilostu Oy:n ilostuttajat
25. Aktivistimummojen ajatuksia ilmastonmuutoksesta – vieraana Aktivistimummot Seija Kurunmäki ja Eeva-Riitta Piispanen, Aktivistimummot

Senioripuhetta-yhteisö on kesällä 2019 perustettu ryhmä, joka on luotu senioreille, omaishoitajille, läheisille, ammattilaisille sekä kaikille seniorien asioista kiinnostuneille.

Tutustu myös näihin: