fbpx

Tavoitteiden toteutumista ja kasvua

Viimeinen puolivuotinen on ollut Ilostu Oy:n vauhdikkainta aikaa – ainakin toistaiseksi!

Ensimmäistä kertaa I love me -messuilla

Ilmoittauduimme I love me -messuille toukokuussa 2019 ja sen jälkeen messut olivat mielessä lähes päivittäin, ja alitajunnassa silloinkin, kun niitä ei aktiivisesti ajatellut. On siis selvää, että ensimmäistä kertaa näin isoille messuille osallistuminen jännitti ja hieman stressasikin. Toinen kerta sujuisi jo paljon jouhevammin ja vähemmällä stressillä!

Messujen järjestelyn aikana ehti tapahtua yhtä ja toista, syksyä kohden kiihtyneellä tahdilla! Monesti kova vauhti innostaa mukaansa ja vain yllyttää vaihtamaan jopa seuraavalle vaihteelle ja painamaan kaasua entistä kovempaa. Silloin onkin juuri se aika, kun pitää hidastaa. Se oli messujen jälkeinen viikko.

Olin elänyt viimeiset puoli vuotta messuviikonloppuun saakka, enkä ollut juuri ehtinyt ajatella, että maanantai 21.10. koittaa myös joskus. Kun maanantai koitti, oli takki hieman tyhjä, kun isoin yksittäinen asia, mihin oli tähdätty, oli onnistuneesti toteutunut! Olo oli hyvin iloinen ja onnellinen, mutta energisemmänkin ihmisen on pakko myöntää, että kyllähän tuollainen rutistus kaiken muun ohessa kuormittaa.

Toteutuneiden tavoitteiden läpikäymistä ja rauhoittumista

Messujen jälkeen olikin tärkeää pysähtyä, jarruttaa tahtia ja käydä läpi, mitä kaikkea mahtavaa tässä viimeisen puolen vuoden aikana onkaan tapahtunut. Koska minun on erittäin helppo keksiä uusia tavoitteita ja niitä riitää loppuelämän ajaksi, on tärkeää nauttia matkasta ja juhlia välietappien saavuttamista sen sijaan, että odottaisi koko ajan jotakin seuraavaaa uutta asiaa! Tämä voi helposti unohtua ja elämä voi muuttua aina seuraavan unelman ja päämäärän tavoittelulta. Tavoitteet on hyvä pitää koko ajan mielessä ja tulevaisuutta on tärkeä suunnitella, mutta pysähtyminen välillä on ensiarvoisen tärkeää jaksamisen kannalta.

Senioripuhetta-tapaaminen I love me -messuilla

Minulla on parin vuoden ajan ollut unelmana, että osallistuisimme I love me -messuille ja tänä vuonna se toteutui! Sen lisäksi, että meillä oli oma messuosasto, järjestimme myös Senioripuhetta-ryhmälle tapaamisen messujen ensimmäisenä päivänä perjantaina 18.10., mikä oli ihan mahtavaa! Kahvittelimme, kävimme messujen perjantain senioriohjelmaa läpi, keskustelimme, tutustuimme ja tapaamisen päätteeksi seniorit siirtyivät kuuntelemaan Klinikka-lavalle puheenvuoroani kotona asumisen tukemisesta ja jatkoivat messupäivää – osa jopa yhdessä uuden tuttavan kanssa!💚

Mitä viimeisen puolen vuoden aikana on sitten tapahtunut?

Kun sitten pysähdyin tunnelmoimaan, mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana, niin…

🔸meidän asiakaskuntamme on kaksinkertaistunut
🔸olemme laajentaneet palvelutarjontaamme myös hoidollisempiin palveluihin, mutta emme kuitenkaan edelleenkään tee sairaanhoidollisia tehtäviä. Hakeudumme myös tuottajaksi omaishoitajan vapaan palveluseteliin loppuvuodesta 2019.

🔸olen perustanut kesäkuussa Facebookiin Senioripuhetta-ryhmän, jossa jäseniä jo 560!
🔸olen perustanut elokuussa Senioripuhetta-podcastin, josta on ilmestynyt nyt 11 jaksoa (kuunneltavissa Spotifyssä ja YouTubessa) ja paljon lisää on tulossa!
🔸olemme järjestäneet kaksi Senioripuhetta-tapaamista ko. ryhmän jäsenille
🔸Ilostu-tiimi on kasvanut ja tälläkin hetkellä käydään työhaastatteluja uusien ilostuttajien palkkaamiseksi
🔸olen kehittänyt erään hankkeen, josta olen niin innoissani, että voisin haljeta! Hankkeesta tiedotetaan lisää joulu-/tammikuun vaihteessa.
🔸pääsin lokakuun alussa vieraaksi Huomenta Suomeen!
🔸juuri nyt on prosessissa useampia erittäin mielenkiintoisia projekteja ja yhteistyökuvioita, joiden ajatteleminenkin kutkuttaa ja innostaa!

Johtajuuteen kasvamista ja Ilostu Oy:n toimintatapojen vakiintumista

Lisäksi olen itse huomannut, kuinka omat sisäiset ajatukseni yrityksen johtamiseen liittyen ovat kehittyneet ja muuttuneet. Oma rooli on kirkastunut ja tapa, jolla yritystä haluan johtaa, on selkeä. Se on vaatinut tiimin kasvamisen tietyn kokoiseksi, ja myös oikean määrän aikaa omalle kasvulle. Tuntuu, että joka kuukausi on aivan eri ihminen kuin oli edellisessä kuussa, koska tilaisuuksia kehittymiselle on jatkuvasti ja se on mahtavaa! Minut tuntevat ihmiset tietävät, että pidän jatkuvasta muutoksesta, kehityksestä ja uudistumisesta!😉

Yrityksen toimintatavat ja käytännöt ovat myös viimeisen puolen vuoden aikana kehittyneet ja lujittuneet. Olemme ottaneet uusia asiakastyöhön käyttöön uusia toimintatapoja ja ilostuttajien ehdotuksista aloittaneet tekemään uusia asioita. Olemme menossa vahvasti oikeaan suuntaan ja se tuntuu syvällä sisimmässä. Olen valtavan onnellinen ja kiitollinen meidän upeasta ilostuttajajoukosta, energisestä ja pirteästä Ilostu-tiimistä!

Kiitos Ilostu-yhteisölle!

On myös ihana kasvattaa Ilostu-yhteisöä, johon kuuluvat kaikki meidän toimintaa ja kasvua seuraavat henkilöt eri sosiaalisen median kanavissa ja Senioripuhetta-ryhmässä: KIITOS teille, että kuljette meidän rinnallamme ja olette mukana uudistamassa senioripalvelualaa, kiitos!💚Saamme somessa valtavasti viestejä eri ihmisiltä ja ne lämmittävät sydäntä kerta toisensa jälkeen. On ihanaa, että toimintamme herättää ajatuksia, iloa, rakkautta ja muita ihania tunteita. On myös ollut ilo huomata, kuinka ihmiset ovat kiinnostuneita ilostuttajan työstä, ja saammekin paljon hakemuksia myös rekryaikojen ulkopuolella. 

Vahvoja juuria kannattaa juurruttaa maan alle muutaman vuoden ajan, jotta puu voi ilostuttaa kauniilla vehreydellään pitkään ja kestää myös kaikki sään muutokset ja kovemmatkin tuulet! Uskon vahvasti, että luomalla tasaista kasvua ja yrityksen rakentamista luodaan kestävää ja uudenlaista senioripalvelua!

Aurinkoisin terveisin

Iida

 

 

Jaa tämä kirjoitus:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp